Big Beat 3/2026

3RD CALL MEN: Waiting For A Call

(Grande Records LP/CD GR 002)

Chased By Time, Hoodoo Against Your Voodoo, Chord That Never Came, Mr Johnson's Lucky Pie, How Can You Miss, A.I. Leafer, Al Dante, Almost A Man, Dicco Sniffin' Boogie, The One That Got Away

3rd Call Men debytoi komeasti julkaisemalla esikoisensa LP:nä, CD:nä ja digitaalisilla alustoilla. Ryhmässä vaikuttavat Pete Bergman (kitara ja laulu), Gona Lehtinen (kitara), Jan "Smöde" Smedberg (basso) ja Sauli Karhu (rummut).

Tämä nelikko ei pelaa vain yhdellä jokerilla, vaan yllättää kuulijansa niin moneen otteeseen, että bändin keikoilla voisi olettaa tapahtuvan melkeinpä mitä vain. Materiaalin suhteen ollaan omavaraisia, kaikki raidat ovat laulajakitaristi Bergmanin käsialaa. Äänitykset on tehty Tomi Leinon johdolla Suprovox Studiossa.

Levyn monipuolisesta sisällöstä voi aistia psykoa, garagea, Link Wrayta, Jimi Hendrixiä, runsaita rokkaavia aineosia, surfia, happorockia, funkkia ja jopa poppia. On aina silkkaa plussaa, mielikuvia, eikä niistä tätä kuunnellessa tule pulaa. Levy ei rokkaa sata lasissa, tai sorru helppoihin ratkaisuihin vaan kiekolla on paljon annettavaa ja löydettävää.

Aggressiivisella asenteella pelaava avauskaksikko ottaa heti luulot pois. "Chased By Time" risteyttää sekä psykoa ja garagea että hurttia asennetta.

Persoonalliseen pomppukomppiin istutettu "Hoodoo Against You Voodoo" -siivulla kuulee rockabillyä, joka kohtaa psykedelian.

"Mr Johnson's Lucky Pie" -psykorumba on maaninen, tarttuva ja oudon kiehtova. Aivan eri aaltopituuksille pyrkii kiireettömästi popahtava "Chord That Never Came". Tämä karhealla tavalla kaunis biisi passaisi mainiosti radiosoittoon.

Yllätysmomentin tarjoaa myös "How Can You Miss" -raita, jolla jätkät vaihtavat sujuvasti bluesmoodin päälle. Tunnelma on vahva, koskettavakin.

Levyn puolivälissä ryhmä lyö vain isompaa vaihdetta silmään ja antaa palaa. "A.I. Leafer" pistää häijyksi funkiksi, silkkaa fuzz-kitaran juhlaa. Toiminta on ilkeää, mutta ennen muuta sujuvaa. Lisää funkkia, tosin kierroksia kirittäen löytyy "Al Dante" -biisistä, jonka keinuva rytmiikka nappaa kuulijan helposti otteeseensa. Myös boogieta löytyy, mutta silloinkin on soittajilla metkut mielessä. "Dicco Sniffin' Boogie" ei jyrää yhtään, mutta svengaa sitten senkin edestä.

Vauhtia "Almost A Man" hengästyttää, ja Hendrixfilareista huolimatta ei raidalla tarjota mitään kitarahurmosta. Ilmavasti ja vähän popitellen pompsutteleva "The One That Got Away" tasaa mukavasti sykettä ja luo levylle lempeän lopetuksen.

3rd Call Men pistää esikoisellaan itsensä isosti likoon sulauttamalla keskenään monia eri tyylejä. Lopputulos on monista aineksista huolimatta ehyt, johdonmukainen ja luonteva.

Mikke Nöjd

← TAKAISIN MEDIA & ARVOSTELUT SIVULLE