Ostoskori
0
0,00 €
Paris-Move suomeksi
PARIS-MOVE – RANSKA
Patrick Dallongeville | 3.10.2026
Ranskalainen musiikkijulkaisu Paris-Move vie Waiting For A Callin matkalle läpi pub rockin, rockabillyn, surfin, swampin, southern soulin, funkin, bluesin ja New Orleans -rytmien.
Arvostelussa nostetaan esiin albumin tyylillinen monipuolisuus ja vedetään musiikillisia yhtymäkohtia muun muassa Mickey Juppiin, Link Wrayhin, The Crampsiin, Creedence Clearwater Revivaliin, Lynyrd Skynyrdiin, Allman Brothersiin ja varhaiseen ZZ Topiin.
"Kuukauden levyni – vaikka nyt on vasta kuun kolmas. Kaikki mistä pidän, yhdessä isossa lasissa!"
— Patrick Dallongeville / Paris-Move, Ranska
PARIS-MOVE – SUOMENKIELINEN KÄÄNNÖS
Suomenkielinen käännös Patrick Dallongevillen Paris-Move-arvostelusta, julkaistu 3.10.2026.
Sitten varsinainen teksti:
Helsingistä, Suomen pääkaupungista, saapuu tämän yhtyeen debyyttialbumi – eikä kokoonpano todellakaan koostu mistään eilisen teeren pojista.
Pete Bergman (laulu, rytmikitara ja sävellykset), Gona Lehtinen (soolokitara), Jan "Smöde" Smedberg (basso ja taustalaulu) sekä Sauli Karhu (rummut ja taustalaulu) sulkeutuivat Tomi Leinon Suprovox Recording Studioon tallentamaan nämä kymmenen omaa kappaletta livenä studiossa, mukanaan yksi yksinkertainen ohjenuora:
"No style is our style, no direction is our direction. Play what feels right, leave some room for accidents and keep the music alive. No need to squeeze every song into the same box. If it grooves, swings, growls or just feels damn good, it belongs here."
Eli: "Ei tyyliä on meidän tyylimme, ei suuntaa on meidän suuntamme. Soita sitä, mikä tuntuu oikealta, jätä tilaa vahingoille ja pidä musiikki elossa. Jokaista kappaletta ei tarvitse tunkea samaan laatikkoon. Jos se groovaa, svengaa, murisee tai vain tuntuu pirun hyvältä, se kuuluu tänne."
Tämän periaatteen mukaisesti "Chased By Time" tuo heti mieleen rockabillyllä maustetun pub rockin, jota omaperäinen Mickey Jupp aikanaan harjoitti. Kuumeinen rytmiryhmä kannattelee surf-vaikutteista soolokitaraa, joka muistuttaa kipinöistä, joita Link Wray ja Chris Spedding aikoinaan sytyttelivät Robert Gordonin rinnalla – tai jopa niistä, joita Poison Ivy lietsoi The Crampsissa.
Tätä vaikutelmaa vahvistaa vähintään yhtä kiihkeä "Hoodoo Against Your Voodoo", joka puolestaan tuo mieleen edesmenneen Bruce Joynerin The Unknownsin. Eksoottisen mambo-biitin päällä slidekitara ulvoo kuin kuolemaa enteillen, samalla kun Bergmanin käheä ääni kuulostaa amfetamiinilla käyvältä Tom Waitsilta.
Sarkastisesti nimetty "Chord That Never Came" saa puolestaan swamp-sävyjä Creedencen ja Chris Drejan välimaastosta, ja sen sanoituksissa on Johnny Dowdin tai Jim Whiten surrealistista otetta. Jälkimmäisen vuonna 1997 julkaistu Wrong-Eyed Jesus (The Mysterious Tale Of How I Shouted) on tunnettu esimerkki Raamattuvyöhykkeeseen sovelletusta patafysiikasta.
Synkistä sävyistään huolimatta iloisesti keinahteleva mambo "Mr Johnson's Lucky Pie" antaa erinomaiselle Gona Lehtiselle jälleen uuden tilaisuuden saada surf-kitaransa säihkymään, samalla kun muut yhtyeen jäsenet vastaavat hänelle kuorossa.
Tämän tyylillisen sekamelskan keskellä southern soul blues "How Can You Miss" kuulostaa lähes ennen julkaisemattomalta Lynyrd Skynyrd- tai Allman Brothers -kappaleelta. Lehtinen ottaa jälleen leijonanosan huomiosta soolollaan, jossa yhdistyvät huomattava tunne ja ytimekkyys.
Tämän jälkeen aidosti funkkaavat "A.J. Leafer", "Al Dante" ja "Almost A Man" pomppivat eteenpäin kuin hyppypallot valtavan basson ja breakbeatin päällä, samalla kun soolokitaran kuusi kieltä riehuvat kuin alligaattori, joka on herätetty kesken päiväunien.
Jos onnistutte olemaan heilumatta autuaasti tämän tahdissa, teitä vaivaa todennäköisesti vakava katalepsia.
Sitten ilkeästi sähköistetty slide johdattaa hitaasti laahaavaan double shuffleen "Dicco Sniffin' Boogie", jonka rasvainen meininki palauttaa mieleen varhaisen ZZ Topin – toisin sanoen musiikkia kodeiinia popsiville kolaroineille motoristeille.
Tämä mainio kiekko päättyy second line -rytmissä kulkevaan "The One That Got Away" -kappaleeseen, joka vie meidät suoraan New Orleansiin – mikä ei todellakaan ole aivan tavanomaista näillä jäisillä leveysasteilla – ja vahvistaa näiden röyhkeiden veijareiden julistaman eklektisyyden.
"Kuukauden levyni – vaikka nyt on vasta kuun kolmas. Kaikki mistä pidän, yhdessä isossa lasissa!"
— Patrick Dallongeville / Paris-Move, Ranska
Käännetty alkuperäisestä ranskankielisestä arvostelusta.